Skippaatko aamupalan?

Skippaatko aamupalan?
Aamupala jaksaa herättää keskustelua!Syödäkö vai eikö syödä? Mihin aikaan? Mitä sen olisi hyvä sisältää? Mun vastaus tähän on, että ilman muuta se kannattaa ottaa rutiiniksi! Kerron sulle miksi, joten jatka ihmeessä lukemista!
Miksi aamupala?
Yö on meille paastoaikaa. Elimistöllä on monia todella tärkeitä tehtäviä yön aikana ja jos jostain syystä tulee yöllä heräiltyä syömään, kannattaa pohtia mitä asialle voisi tehdä. Tähänkin teemaan tartun varmasti myöhemmin, mutta palataanpa siihen aamupalaan! Se katkaisee siis tämän luonnollisesti ajoittuvan paaston ja siitä itseasiassa jopa sen englanninkielinen sanakin juontuu; break- katkaista, fast- paasto. Paaston jatkuessa liian pitkälle aamupäivään tai jopa päivään, vireystila kärsii ja koko päivä voi mennä ihan harakoille, kun tuntuu, ettei virtaa vaan riitä. Se voi myös altistaa verensokerin heittelyille ja lisätä kaikenlaista napostelutarvetta myöhemmin päivän aikana. Jatkuva napostelu taas ruokailujen välissä on huono hampaille sekä jälleen kerran sille tasaiselle verensokerille. Huomaamattakin tulee syötyä "ohi", jolloin lopputuloksena voi olla mukava vararengas vyötäröllä. Auts.
Onko aamupalan ajankohdalla väliä?
Hormonitoimintakin kaipaa oikein ajoitettua ja koostettua aamupalaa. Yöllä unihormoni melatoniini pitää meidät tyytyväisesti unessa, kun taas aamusella stressihormoniksikin kutsuttu kortisoli alkaa erittyä melatoniinin vähetessä. Tämä saa meidät heräämään aamulla. Tässä kohtaa aamupala taas lunastaa paikkansa aterioiden ykköspaikalla, se nimittäin tasottaa verensokerin ja sitä kautta estää kortisolia nousemasta liian korkealle. Korkea kortisolitaso ei palvele meitä pidemmän päälle ollenkaan, vaan siitä aiheutuu monia haittoja, kuten esimerkiksi hormonitoiminnan epätasapainotiloja. Niitä on jo haastavampi korjata. Sanomattakin on selvää, että aina on parasta ehkäistä ennalta tälläisiä ilmiöitä. Mikä olisikaan helpompi ja mukavampi tapa pitää oma vireystila ja hormonitoiminta balanssissa kuin syöminen!
Aamupala olisi hyvä nauttia noin 30- 60 minuutin kuluessa heräämisestä ja kahvi/ tee on myös hyvä ajoittaa siihen yhteyteen, ei koskaan ennen aamupalaa tyhjään vatsaan. Se on nimittäin varma tapa saada kortisolitaso pompsahtamaan pilviin! Monet suosivat paastoamista ihan tarkoituksella ja jättävät aamupalan tästä syystä pois. Näin toimiessamme liian pitkään kortisolia tuottavat lisämunuaiset voivat jopa uupua, kun ne joutuvat pumppaamaan ylimäärin kortisolia vireystilan ylläpitämiseen. Alkuun toki olo voi olla jopa euforinen ja virtaa riittää, mutta pitkässä juoksussa negatiiviset vaikutukset alkavat valitettavasti kumuloitua.
Aamupalaan liittyy myös nestetasapaino hyvin oleellisesti. Yön aikana kehon lämpötila nousee ja menetämme nesteitä. Aamulla olisikin heti herätessä hyvä nauttia puolisen litraa suodatettua vettä, mieluiten elektrolyyteillä, sitruunalla tai kookosvedellä terästettynä. Pelkkä hanavesi ei nimittäin nesteytykseen ole paras mahdollinen.
Aamupala olisi hyvä nauttia noin 30- 60 minuutin kuluessa heräämisestä.
Millainen on hyvä aamupala?
Optimaalinen aamupala sisältää hyvälaatuisen proteiinin lähteen sekä paljon suojaravintoaineita esimerkiksi kasviksista tai vaikkapa marjoista. Jos kehotyyppisi metabolia sen sallii, hiilihydraattia voi lisätä esimerkiksi viljatuotteiden muodossa. Hyviä aamupalaesimerkkejä on luomumunista paistettu munakas salaattilla/ mieleisillä höyryteityillä kasviksilla tai se klassinen luomukaurapuuro, luomuraejuusto sekä runsaasti kotimaisia marjoja. Aamulla pitää saada myös rasvaa, joten sen saannista on hyvä myös huolehtia. Laadukkaita aamupalaan sopivia rasvanlähteitä ovat muunmuassa voi, oliiviöljy tai vaikkapa avocado. Teolliset kasviöljyt sekä margariinit kannattaa unohtaa täysin! Niillä sotkee aineenvaihduntansa kyllä aika sukkelaan.
Näinkin yksinkertaisella asialla kuin aamupalalla saa päivän loistavasti käyntiin ja kun se on oikein koostettu, auttaa se säätelemään verensokeria koko päivän ajan. Jos et pruukaa syödä aamupalaa, kannattaa haastaa itsensä edes kokeilemaan. Parissa viikossa jo saa selkeän vasteen sille, mitä mahtavia etuja se voikaan just sulle tarjota!